OCR
21 kanssa on konventsioniin ensimäiseksi sisäänmuuttamisehdoksi otettu, että lappalaisen, saadakseen tämä oikeus, pitää olla siirtyvä eli jutava lappalainen. Tämä merkitsee, että hänellä pitää olla poronhoito pääelinkeinonaan, niin että hän itse vakinaisesti ja personallisesti seuraa ja vartioitsee porojaan. Hän ei siis samalla kertaa saa hoitaa taloa tai uudistaloa tai olla apuna talon tai uudistalon hoidossa. Ei kuitenkaan ole esteeksi, jos hän esimerkiksi omistaa talon, mutta antaa toisen henkilön hoitaa sitä. Nämä måääräykset koskevat sitä lappalaista, joka ilmoituksen jälkeen (katso siv. 49) omien porojensa kanssa ja siis omana isäntänä muuttaa Norjan. Sisäänmuuttaessaan saa kuitenkin isäntä tuoda mukanaan paitsi omia porojaan myöskin visseille muille henkilöille kuuluvia poroja. Karlstadinkonventsionissa v. 1905 säädetään tästä, että lappalainen, joka muuttaa rajan yli, ei saa tuoda mukanaan poroja, jotka talonpojat tai muut kiinteät asukkaat tai osakeyhtiöt omistavat. 1919 vuoden konventsioni sisältää laajempia sääntöjä tästä asiasta. Niiden mukaan saa ensiksi tuoda mukanaan poroja, jotka kuuluvat perheen jäsenille, s. o. semmoisia poroja, jotka isännän vaimo ja alaikäiset lapset sekä palvelijat, jotka itse seuraavat Norjaan, omistavat. Mutta myös muiden lappalaisten poroja saa visseissä tapauksissa ottaa mukaan. Niinmuodoin saa isännän porokarjassa olla poroja, jotka kuuluvat: a) lappalaiselle, jolla on tapana muuttaa Norjaan, mutta joka erinäisten seikMitä poroja saa isäntä tuoda mukanaan Norjaan [154 $, 192 $ b)]?