OCR Output

21

kanssa on konventsioniin ensimäiseksi sisäänmuut¬
tamisehdoksi otettu, että lappalaisen, saadakseen
tämä oikeus, pitää olla siirtyvä eli jutava lappa¬
lainen. Tämä merkitsee, että hänellä pitää olla
poronhoito pääelinkeinonaan, niin että hän itse
vakinaisesti ja personallisesti seuraa ja varti¬
oitsee porojaan. Hän ei siis samalla kertaa saa
hoitaa taloa tai uudistaloa tai olla apuna talon
tai uudistalon hoidossa. Ei kuitenkaan ole esteeksi,
jos hän esimerkiksi omistaa talon, mutta antaa
toisen henkilön hoitaa sitä.

Nämä måääräykset koskevat sitä lappalaista, joka
ilmoituksen jälkeen (katso siv. 49) omien porojensa
kanssa ja siis omana isäntänä muuttaa Norjan.

Sisäänmuuttaessaan saa kuitenkin isäntä tuoda
mukanaan paitsi omia porojaan myöskin visseille
muille henkilöille kuuluvia poroja. Karlstadin¬
konventsionissa v. 1905 säädetään tästä, että lappa¬
lainen, joka muuttaa rajan yli, ei saa tuoda mu¬
kanaan poroja, jotka talonpojat tai muut kiinteät
asukkaat tai osakeyhtiöt omistavat. 1919 vuoden
konventsioni sisältää laajempia sääntöjä tästä asi¬
asta. Niiden mukaan saa ensiksi tuoda mukanaan
poroja, jotka kuuluvat perheen jäsenille, s. o.
semmoisia poroja, jotka isännän vaimo ja alaikäiset
lapset sekä palvelijat, jotka itse seuraavat Norjaan,
omistavat.

Mutta myös muiden lappalaisten poroja saa
visseissä tapauksissa ottaa mukaan. Niinmuodoin
saa isännän porokarjassa olla poroja, jotka kuu¬
luvat:

a) lappalaiselle, jolla on tapana muut¬
taa Norjaan, mutta joka erinäisten seik¬

Mitä po¬
roja saa
isäntä
tuoda
mukanaan
Norjaan
[154 $,
192 $ b)]?